top of page

Valuutta

Sizuan on itsenäinen valtio, joka ei ole sopinut muiden maiden kanssa yhteisestä rahayksiköstä. Näin ollen Sizuanin valuutta, kumal, käy vain kyseisen maan sisällä eikä toimi maksuvälineenä tämän rajojen ulkopuolella. Ulkomaan rahat pystytään vaihtamaan Kumaleiksi kussakin kaupungissa määrätyssä virkamiestahoissa, tai verovirastoissa. 

 

Kumalit ovat halpaa metallisekoitusta ja materiaali vaihtelee paikoitellen tuotannon mukaan. Näinollen kolikot eivät ole kauttaaltaan samanlaisia, niissä on epäpuhtauksia ja jotkut niistä ovat tummuneet. Yhtäkaikki, tärkein tunnusmerkki valuutan tunnistamisessa onkin takapuolelle kaiverrettu Sizuanin vaakuna, joka tuntuu pienenä kohoumana kolikon pinnasta. Kiekon etupuolelta löytyy merkintä kyseisen kolikon arvosta, joka vaihtelee yhden ja kahdenkymmenen välillä. Eri arvoiset kolikot erottuvat toisistaan myös koonsa perusteella (=suurempi arvo, suurempi koko), mikä mahdollistaa Sizuanin sokeiden tai silmättömienkin mahdollisuuden pitää huolta rahoistaan. Erityisen arvokkaaksi mielletään kolikot, joiden sisälle on uppoutunut pieni pala arvokkaampaa metallia tai kiveä, kuten kultaa tai puolijalokiviä. 

 

Tietyissä kolikoissa pinnan kohoumat ovat paikoitellen kuluneet jo pois, mikä pakottaa valuutan jatkuvan uudelleentuotannon. Kulkijan kannattaakin tarkistaa alituisesti saamansa rahat huolella ja varmistaa, että kolikon arvo on edelleen selkeästi tunnistettavissa. Monet riidat ja oikeuskäynnit ovat lähteneet ainoastaan liian kuluneista kolikoista. Vanhoja kolikoita voi vaihtaa uusiin siihen erikoistuneilla kauppialla tai verovirastossa.

 

 

 

 

Laskeminen ja arvo
 

Koska Sizuanissa on suuri nälähätä, rahan arvo on suuri, ja suurella osa köyhistä ei ole rahaa lainkaan. Tässä on hieman Kumalin suhteuttamista nykyrahaan.

 

Kannullinen viiniä: Vaihdetaan yleensä muihin hyötytarvikkeisiin. Pikkuriikkisten ostosten tekemiseen ei ole järkeä tuhlata kallisarvoista rahaa. 

10 kg säkki jauhoja: 2 Kumalia tai vaihto hyödykkeisiin

1 kg naudanpaistia: 5-8 kumalia tai vaihto hyödykkeisiin

Yö tavernassa (halpa): 1 -2 kumalia tai vaihto hyödykkeisiin

Yö hienossa hotellissa: 5-10 kumalia

Tunti maksullista rakkautta (halpa): Pohjahintana mikä tahansa epätoivon ja nälän kaipaama tuote aina ruoasta muihin hyödykkeisiin. 

Tunti maksullista rakkautta (arvokas kurtisaani): 20-50 kumalia

 

Keskiverto maanviljelijä tienaa kuukaudessa noin 10 kumalia 

Käsityöläinen noin. 10-15 kumalia

Sotilas n. 20-60 kumalia

Arvonimen saanut sotilas 80-150 kumalia

Korkea-arvoinen maineikas rahvas sotilas 400- 600 kumalia

Aatelinen sotilas 700- 1 700 kumalia

Pappi 2 600 - 45 000 kumalia

Virkamies 60 000 - 70 000 kumalia 

 

Mitä korkeammale viroissa mennään, sen korviahuumaavampia palkat ovat. Pakka määräytyy aina synnyinpaikan, sekä yhteiskunnallisen aseman puolesta myös, vaikka itse taituruus ja maineikkuus ammatissa nostaisivatkin tuloja yli keskiverron. 

 

 

 

Muut valuutat

 

Kauppaa käydään myös muilla tavoin kuin vain rahalla. Edelleen ihmiset vaihtavat tuotteita toisiin tuotteisiin, eli vaihtokauppa on edelleen toimiva ratkaisu. Rikkaimmat käyttävät maksamiseen toisinaan koruja, helyjä joiden arvosta sovitaan ja kiistellään kaupusteltavan kanssa. Asiakirjojen, tilojen omistamista ja muuta suurta omaisuudenvaihtoa tavoitellaan myös, kuten myös tyttärien naimakauppojen sopimista vastineeksi. Ei ole myöskään tavatonta kansan keskuudessa tehdä vähäpätöisiä vaihtokauppoja niin että toinen osapuoli jää palveluksen velkaa, mikäli vaihtokaupan sopijat ovat toisilleen tuttuja.

bottom of page